Yksiöbuumisarjamme kolmannessa osassa tarkastelemme sitä, millaisille sijainneille ja alueille yksiöitä on rakennettu vuosina 2010–2022 (ks. osa 1 ja osa 2). Aluejakona käytämme postinumeroalueita sekä niitä pienempiä neliökilometrin suuruisia ruutuja. Aluetiedot perustuvat vuoden 2022 lopun tietoihin. Pyrkimyksenä on siis kuvat yksiöissä asuvien alueita ja naapurustoja nykyhetkellä yksiöiden valmistumisvuoden mukaan.
Analyysit perustuvat Tilastokeskuksen koko väestön kattaviin rekisteriaineistoihin. Lisäksi käytämme Tilastokeskuksen tietoja postinumeroalueiden asuntojen keskimääräisistä neliöhinnoista.
Keskustaetäisyys ja alueen hintataso
Tarkastelu aloitetaan keskustaetäisyydestä. Tulokset on koottu alla olevaan valikkoon kunnittain ja yksiön valmistumisvuoden mukaan (2010–2016 valmistuneet vs. 2017–2022 valmistuneet). Oulun, Tampereen ja Turun osalta keskustaetäisyys on mitattu kunkin kaupungin kaupungintalolle, kun taas pääkaupunkiseudun kunnille etäisyys on mitattu Helsingin päärautatieasemalle. Espoon ja Vantaan kohdalla käytetään etäisyyttä Helsingin keskustaan, koska ne muodostavat käytännössä yhtenäisen kaupunkialueen Helsingin kanssa. Kaikki etäisyydet on mitattu linnuntietä rakennusten koordinaattien perusteella.
Espoossa vuoden 2016 jälkeen rakennetut yksiöt sijaitsevat keskimäärin noin puolitoista kilometriä lähempänä keskustaa kuin vuosina 2010–2016 rakennetut yksiöt. Tampereella vastaava ero on noin puoli kilometriä. Muiden kaupunkien osalta eri vuosina rakennettujen yksiöiden keskustaetäisyyksien erot ovat hyvin pieniä.
Vaikka keskustaetäisyys onkin tärkeä alueen houkuttelevuuteen vaikuttava tekijä, saattaa houkuttelevuus vaihdella paljonkin samalla keskustaetäisyydellä johtuen esimerkiksi eroista julkisessa liikenteessä tai saavutettavuudessa yleisemmin.
Toisena mittarina käytetään vanhojen osakehuoneistojen neliöhintaa. Mittarin ajatuksena on se, että kaikki ostajien havaitsemat alueen hyvät ja huonot puolet heijastuvat asuntojen hintoihin. Toisin sanoen mitä parempi alue on asunnon ostajien mielestä, sitä korkeampi neliöhinta on. Toki alueelliseen neliöhintaan vaikuttavat myös muut kuin puhtaasti alueen laatuun liittyvät tekijät, kuten asuntojen keskimääräinen ikä ja remonttitarve, mutta alueellinen neliöhinta toimii joka tapauksessa karkeana houkuttelevuuden ja laadun mittarina.
Alla olevasta valikosta nähdään vuoden 2022 postinumeroalueiden keskimääräiset neliöhinnat yksiön valmistumisvuoden mukaan. Postinumeroalueen neliöhinnat on laskettu postinumeroalueiden yksiöiden lukumäärällä painotettuna. Keskimääräisen neliöhinnan pitäisi nousta ajan myötä, jos yksiöiden rakentaminen olisi buumin aikana painottunut kalliimmille postinumeroalueille.
Valmistumisvuosien väliset erot alueellisessa neliöhinnassa ovat pieniä. Turussa ja Helsingissä vuoden 2016 jälkeen rakennetut yksiöt sijaitsevat hieman alhaisempien neliöhintojen alueilla kuin 2010–2016 rakennetut yksiöt. Muissa kaupungeissa valmistumisvuosien välillä ei ole juurikaan eroja.
Alueen sosioekonominen rakenne
Lopuksi tarkastellaan alueiden sosioekonomista rakennetta. Alla olevassa valikossa on kuvattu postinumeroalueiden ja neliökilometrin ruutujen asukkaiden keskitulot ja korkeakoulutettujen (vähintään maisterin tutkinto) osuus niillä alueilla, joille on rakennettu yksiöitä. Alueiden keskiarvot ovat jälleen painotettu kyseisinä vuosina rakennettujen yksiöiden määrällä, joilloin saamme tietoa siitä, millaisille naapurustoille yksiöissä asuvat altistuvat.
Tulosten mukaan yksiöbuumin aikana eli vuoden 2016 jälkeen yksiöiden rakentaminen ei ole erityisemmin painottunut pieni- tai suurituloisille alueilla. Sama pätee, jos aluemittarina käytetään korkeakoulutettujen osuutta.
Yhteenveto
Tarkastelumme osoittaa, että yksiöbuumin aikana (2017–2022) rakennettujen yksiöiden naapurustot tai sijainti eivät juurikaan eroa vuosina 2010–2016 rakennetuista yksiöistä. Näin on riippumatta siitä, kuvataanko naapurustoja postinumeroalueiden vai neliökilometrin suuruisten ruutujen avulla. Tarkastelumme ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että yksiöitä ei olisi buumin aikana rakennettu myös vaikkapa pienituloisille alueille, mutta ainakaan buumijakso ei eroa aiemmasta rakentamisesta käyttämiemme mittarien näkökulmasta.
Jutun pääkuva: Suomen Ilmakuva OY, 30.08.2014, CC BY 4.0
Uusissa yksiöissä asuu paljon opiskelijoita. Helsinkiä lukuunottamatta uusiin yksiöihin muutetaan vanhempia yksiöitä useammin vanhempien luota tai kimppakämpästä. Tällaisissa muutoissa asumisväljyys kasvaa yksiöön muutettaessa.
Tämä kirjoitus jatkaa sarjaamme yksiöbuumista. Ensimmäisessä osassa tarkastelimme rakennettujen yksiöiden määrää ja keskipinta-alaa vuodesta 2010 vuoteen 2022. Havaitsimme, että yksiöiden rakentaminen lisääntyi ja koko pieneni merkittävästi vuodesta 2017 alkaen. Tässä osassa tarkastelemme, keitä näinä vuosina rakennetuissa yksiöissä asuu, ja millaisista asumismuodoista niihin muutetaan. Lisäksi tarkastelemme, mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muutettaessa. Analyysit perustuvat Tilastokeskuksen koko väestön kattaviin rekisteriaineistoihin.
Uusiin yksiöihin on muuttanut paljon opiskelijoita
Vertailemme vuosina 2010–2016 rakennettuja yksiöitä vuosina 2017–2022 rakennettuihin. Alla olevassa valikossa kuvataan yksiöissä asuvien sosioekonomisia ominaisuuksia vuoden 2022 lopussa rakennuksen valmistumisvuoden mukaan.
Ylivoimaisesti suurimmassa osassa yksiöitä asutaan yksin. Yksinasuvien osuus on hieman suurempi vuoden 2016 jälkeen rakennetuissa yksiöissä, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että nämä yksiöt ovat pienempiä kuin vuosina 2010–2016 rakennetut (ks. aiempi kirjoitus).
Silmiinpistävin ero on opiskelijoiden1 osuudessa. Kaikissa kaupungeissa paitsi Helsingissä opiskelijoiden osuus on selvästi suurempi vuosina 2017–2022 rakennetuissa yksiöissä kuin vuosina 2010–2016 rakennetuissa. Osittain opiskelijoiden osuuden kasvun takia uudemmissa yksiöissä asuvat ovat myös nuorempia, vähemmän koulutettuja2 ja pienituloisempia.
Kun huomioidaan kaikki yksiöt rakennusvuodesta riippumatta, on yksiöissä asuvien opiskelijoiden osuus kasvanut merkittävästi vuodesta 2010 lähtien. Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa noin 20 prosenttia opiskelijoista asui yksiöissä vuonna 2022, kun vuonna 2010 osuus oli vain noin 14 prosenttia3. Yksiöiden tarjonnan kasvun lisäksi mahdollinen syy opiskelijoiden osuuden kasvuun on vuoden 2017 asumistukiuudistus (ks. VATT:n tutkimus).
Mistä yksiöihin muutetaan?
Seuraavaksi tarkastelemme, millaisista asumismuodoista yksiöihin muutetaan. Vuonna 2022 yksiössä asuvat ryhmitellään yksiön rakentamisvuoden ja edellisen asunnon asumismuodon mukaan. Mukana ovat vain kuntien sisäiset muutot ja pääkaupunkiseudulla seudun sisäiset muutot.
Kaikissa kaupungeissa yleisin yksiöön muuttaja asui yksin jo aiemmassa asunnossaan (Yksinmuutto). Näin on riippumatta yksiön valmistumisvuodesta. Kaikissa kaupungeissa Helsinkiä lukuunottamatta näiden muuttojen osuus on vuoden 2016 jälkeen rakennetuissa yksiöissä pienempi kuin vanhemmissa yksiöissä. Uudempiin yksiöihin muutetaan useammin etenkin vanhempien luota ja jossain määrin myös kimppakämpästä. Helsinki on näiltäkin osin poikkeus muihin kaupunkeihin verrattuna.
Mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muutettaessa?
Lopuksi tarkastelemme, mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muuttamisen yhteydessä. Asumisväljyyden mittarina käytämme asunnon pinta-alaa asukasta kohden. Tulokset on koottu alla olevaan valikkoon.
Kaikissa kaupungeissa asumisväljyys pieneni yksiöön muuttamisen yhteydessä silloin, kun muuttaja asui yksin myös aiemmassa asunnossaan (Yksinmuutto). Tämä on sinänsä luonnollista, koska yksiöihin voidaan muuttaa myös vaikkapa kaksioista. Lisäksi näiden muuttojen tapauksessa asumisväljyys pieneni enemmän vuoden 2016 jälkeen rakennettujen yksiöiden tapauksessa verrattuna vanhempiin yksiöihin.
Asumisväljyys puolestaan kasvaa silloin, kun yksiöön muuttaja asui aiemmin yhdessä muiden henkilöiden kanssa ja muutti asumaan yksin. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi ero, jossa toinen puoliso muuttaa asumaan yksin, tai vanhemmilta tai kimppakämpästä omilleen muuttaminen. Näissä tilanteissa asumisväljyyden kasvu on pienempää vuoden 2016 jälkeen rakennettuihin yksiöihin muutettaessa.
Jutun pääkuva: Pekka Vyhtinen, 28.03.2023, CC BY 4.0
Opiskelijoiksi on luokiteltu henkilöt, joiden pääasiallinen toiminta vuoden lopussa on opiskelija Tilastokeskuksen FOLK perustieto -aineistossa (ptoim1). ↩︎
Korkeakoulutettuja ovat henkilöt, joilla on suoritettuna vähintään ylempi korkeakoulututkinto. ↩︎
Kaupunkikohtaisesti yksiöissä asuvien osuus kasvoi vuodesta 2010 vuoteen 2022 seuraavasti: Espoo 6,3 % -> 10,5 %, Helsinki 15,1 % -> 19,2 %, Oulu 13,9 % -> 19,4 %, Tampere 20,7 % -> 29,4 %, Turku 23,6 % -> 31,2 % ja Vantaa 5,9 % -> 10,8 %. ↩︎
Viime vuosina yksiöitä on rakennettu aiempaa enemmän ja uusien yksiöiden pinta-alat ovat olleet laskussa. Suomen suurimpien kaupunkien välillä on kuitenkin eroja.
Tämä kirjoitus aloittaa AlueAvaimen sarjan yksiöbuumista. Ensimmäisessä osassa tarkastelemme ilmiön kehitystä Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa. Tarkastelussa käytämme Tilastokeskuksen koko asuntokannan kattavia rekisteriaineistoja. Aineistot kattavat Suomen kaikki rakennukset ja asunnot ja sisältävät tietoa mm. rakennuksen valmistumisvuodesta, sijainnista sekä asunnon pinta-alasta ja huoneiden lukumäärästä.
Kuvaamme kuuden suurimman kaupungin osalta yksiöiden rakentamismääriä ja keskipinta-aloja vuosittain vuodesta 2010 vuoteen 20221. Kuvaamme lisäksi kaupungeittain koko asutun asuntokannan kokojakauman kehityksen samalta aikaväliltä.
Yksiöitä on rakennettu selvästi aiempaa enemmän ja niiden koko on pienentynyt
Alla olevasta valikosta voi valita kaupunkikohtaiset tiedot. Tiedot on jaoteltu sen mukaan, onko kyseessä markkinaehtoinen vuokra-asunto vai Ara-vuokra-asunto2. Omistusasunnoksi uusista yksiöistä on päätynyt vain hyvin pieni osa, joten emme raportoi omistusasuntoja erikseen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikissa kaupungeissa yksiöiden rakentaminen kasvoi merkittävästi vuodesta 2017 eteenpäin. Samalla ajanjaksolla uusien yksiöiden pinta-ala laski kaikissa kaupungeissa, vaikkakin kaupunkien välillä on jonkin verran eroja. Esimerkiksi Vantaalla valmistui vuonna 2015 334 yksiötä, joiden keskipinta-ala oli noin 35 neliömetriä. Vastaavasti vuonna 2019 Vantaalla valmistui 1687 yksiötä, joiden keskipinta-ala oli 30 neliömetriä.
Yksiöiden rakentamisen kasvu johtuu markkinaehtoisten yksiöiden rakentamisesta. Ara-yksiöiden rakentamisen määrä ei ole juurikaan kasvanut eikä niiden keskimääräinen pinta-ala ole laskenut samalla tavalla kuin markkinaehtoisten vuokra-asuntojen. Joissain kaupungeissa vuosittain valmistuneiden Ara-yksiöiden määrä on erittäin pieni.
Yksiöiden osuus asuntokannasta on kasvanut mutta on yhä maltillinen
Alta nähdään yksiöiden ja muiden asuntotyyppien osuudet koko asuntokantaan suhteutettuna. Helsingissä yksiöiden osuus koko asuntokannasta ei ole juurikaan kasvanut. Tämä johtuu siitä, että Helsingissä yksiöiden rakentamisbuumi ei ollut niin merkittävä kuin muissa kaupungeissa, kun se suhteutetaan asuntokannan kokoon ja jo olemassa olevien yksiöiden määrään.
Tampereella ja Turussa yksiöiden osuus on kasvanut merkittävästi ja niissä yksiöiden osuus on jo yhtä suuri kuin Helsingissä. Myös Espoossa, Oulussa ja Vantaalla yksiöiden osuus on kasvanut mutta niissä yksiöiden osuus on yhä selvästi pienempi kuin Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Jutun pääkuva: Pekka Vyhtinen, 04.11.2021, CC BY 4.0
Uusien yksiöiden osalta tarkastelussamme ovat mukana vuosina 2010–2022 valmistuneet asunnot, joissa on asunut vähintään yksi asukas vuoden 2022 lopussa. ↩︎
Ara lakkautettiin 1.3. ja sen tehtäviä hoitaa nykyään Ympäristöministeriön alainen Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke. ↩︎
Vuokralla asuminen on yleistynyt Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavasti. Kasvu selittyy markkinaehtoisella vuokra-asumisella. Ara-asuntojen määrä on puolestaan ollut laskussa, koska uusia Ara-kohteita on rakennettu vähemmän kuin mitä niitä on vapautunut Ara-sääntelystä. Toisaalta osa sääntelystä vapautuneista Ara-asunnoista säilyy samanlaisessa käytössä sääntelyn loppumisen jälkeenkin, joten Ara-asuntojen määrän vähenemisellä ei välttämättä ole ollut niin suurta vaikutusta kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaan kuin mitä tilastoista voisi päätellä. Ara-asuntojen merkitys vuokramarkkinoilla kenties vähenee vastaisuudessakin, koska nykyinen hallitus haluaa panostaa markkinaehtoiseen asuntotuotantoon ja suunnata Ara-asunnot aiempaa paremmin pienituloisille.
Ara-asuntojen tarjonnan vähentyminen ja markkinaehtoisten vuokra-asuntojen määrän runsas kasvu ovat herättäneet huolta huono-osaisuuden kasautumisesta, mahdollisine lieveilmiöineen. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on hiljattain tuotu esiin näitä huolia (ks. tämä, tämä ja tämä).
Helsingin Sanomien kirjoitukset koskivat kuitenkin yksittäistapauksia, joista ei voi vetää laajempia johtopäätöksiä. Jotta keskustelu vuokramarkkinoiden muutosten mahdollisista seurauksista perustuisi tietoon ilmiön yleisyydestä, tarkasteli AlueAvain taloudellisen huono-osaisuuden kasautumista erilaisissa talotyypeissä Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa.
Miten asiaa tutkittiin?
Käytämme Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja. Aineistojen avulla voidaan päätellä samassa rakennuksessa asuvat henkilöt ja laskea jokaiselle kerrostalolle sen asukkaiden mediaanitulot.1
Luokittelemme talot kolmeen ryhmään: Ara-vuokratalot, pelkästään markkinaehtoisista vuokra-asunnoista muodostuvat talot (yksityiset vuokratalot) ja talot, joissa on sekä markkinaehtoisia vuokra-asuntoja että omistusasuntoja (sekatalot). Ara-vuokrataloista on jätetty pois erityisryhmien, kuten opiskelijoiden ja vanhusten, vuokratalot2. Analyysissa mukana olevat Ara-talot ovat joko kuntien tai yleishyödyllisten tahojen omistamia asuntoja. Mukana ovat vain vähintään kymmenen asutun asunnon kerrostalot.
Asuntokunnat jaetaan kaupunkikohtaisiin tuloviidenneksiin seuraavasti. Ensin asuntokunnat järjestetään kulutusyksikkökohtaisten tulojen perusteella suuruusjärjestykseen pienituloisimmasta suurituloisimpaan. Tämän jälkeen asuntokunnat jaetaan viiteen yhtä suureen ryhmään eli tuloviidennekseen. Alimmassa eli ensimmäisessä tuloviidenneksessä on kunkin kaupungin pienituloisin 20 prosenttia ja ylimmässä tuloviidenneksessä puolestaan suurituloisin 20 prosenttia.
Keskitymme pienituloisimpaan viidennekseen. Tarkastelemme, millaisen tulotason naapureille eri talotyypeissä asuvat pienituloiset vuokra-asujat altistuvat. Tutkimusasetelma on samankaltainen kuin Eerolan ja Saarimaan (2018) Helsinkiä ja Hekan asuntoja koskeneessa tutkimuksessa.
Analyysimme tulokset esitetään kuvossa 1. Punainen palkki kuvaa pienituloisten Ara-asukkaiden talojen keskimääräisiä mediaanituloja. Esimerkiksi Helsingissä alimmassa tuloviidenneksessä olevan Ara-asuntokunnan samassa talossa asuvien naapureiden mediaanitulot ovat keskimäärin noin 20 600 euroa. Vastaavasti alimmassa tuloviidenneksessä olevan yksityisen vuokratalon asukkaan naapureiden mediaanitulot ovat keskimäärin noin 22 800 euroa (sininen palkki) ja sekatalossa asuvien noin 28 000 euroa (oranssi palkki). Sekatalojen tapauksessa talojen mediaanitulot perustuvat talon kaikkien asukkaiden tuloihin, mutta altistumista katsotaan vain talon pienituloisten vuokra-asukkaiden näkökulmasta.
Kuvio 1. Alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien asuntokuntien keskimääräiset rakennuksen mediaanitulot.
Tulos tarkoittaa sitä, että Helsingissä pienituloiset Ara-asukkaat altistuvat selvästi pienituloisemmille naapureille kuin yksityisissä vuokrataloissa tai sekataloissa asuvat vuokralaiset. Yksityisissä vuokrataloissa asuvien naapurit ovat pienituloisempia kuin sekataloissa asuvilla.
Kuvion 1 mukaan vastaava ilmiö havaitaan myös Espoossa ja Vantaalla sekä vähäisemmässä määrin Turussa. Myös niissä pienituloiset Ara-asukkaat altistuvat pienituloisimmille naapureille kuin yksityisissä vuokrataloissa tai sekataloissa asuvat. Tampereella ja Oulussa pienituloisten Ara-vuokralaisten naapurit ovat keskimäärin aavistuksen suurituloisempia kuin yksityisissä vuokrataloissa asuvien vuokralaisten naapurit. Tampereella, Turussa ja Oulussa erot Ara-vuokratalojen ja yksityisten vuokratalojen välillä ovat pienemmät kuin pääkaupunkiseudulla. Kaikissa kaupungeissa Ara-vuokralaisten ja yksityisissä vuokra-asunnoissa asuvien pienituloisten vuokralaisten naapurit ovat pienituloisempia kuin sekataloissa asuvien vuokralaisten naapurit.
Pohdintaa
Ara-asuntojen pääasiallinen tarkoitus on tukea nimenomaan pienituloisten asumista, joten näiden kasautuminen Ara-taloihin ei ole yllättävää. Näin on siitä huolimatta, että asukasvalinnalla pyritään Ara-talojen monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoisiin asuinalueisiin (ks. tarkemmin täältä).
Talotyyppien erot selittyvät myös pitkälti omistusasumisen ja tulotason yhteydellä. Omistusasumiseen suunnattujen veroetujen takia valtaosa keski- ja etenkin suurituloisista suomalaisista on omistusasujia. Vain sekataloissa pienituloiset vuokralaiset voivat asua omistusasujien naapureina.
Erojen taustalla voi olla myös talotyyppien erilainen sijainti. Jos Ara-vuokratalot ja yksityiset vuokratalot sijaitsevat vähemmän houkuttelevilla alueilla kuin sekatalot, on luonnollista, että niihin päätyy pienituloisempia asukkaita.
Tämän vuoden alusta tavallisten Ara-asuntojen asukasvalintaan otettiin käyttöön tulorajat, joiden avulla Ara-asunnot pyritään kohdentamaan aiempaa paremmin pienituloisille. Tulorajojen on pelätty pahentavan kuviosta 1 nähtävää tilannetta. AlueAvain tarkasteli tulorajojen ja sosiaalisen sekoittamisen yhteyttä jo aiemmassa kirjoituksessa. Sen havainto oli, että tulorajat eivät välttämättä vaikeuta sosiaalisen sekoittamisen tavoitetta. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että tulorajat ovat melko korkeat, eivätkä sulje pois keskituloisia. Toisaalta ennen tulorajojen käyttöönottoa suurempituloiset hakijat ovat päätyneet keskimäärin korkeamman tulotason rakennuksiin ja alueille kuin pienempituloiset hakijat.
Käytetyt Tilastokeskuksen tutkimusaineistot ovat Folk perustieto, Folk asuntokunta ja INFRA sijaintitietomoduuli, joissa on tietoa kaikista tilastointivuoden lopussa Suomessa asuneista. Folk perustieto -aineiston ja Folk asuntokunta -aineiston avulla lasketaan asuntokuntakohtaiset tulot. INFRA sijaintitietomoduulin avulla voidaan päätellä samassa rakennuksessa asuvat henkilöt. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että jokaiselle kerrostalolle voidaan laskea sen asukkaiden mediaanitulot. ↩︎
Aineistorajaus perustuu Aran kiinteistötietokantaan (ARAKIRE) sekä Folk perustieto -aineistoon. ↩︎
Myllypuron kaupunkiuudistus lisäsi alueen houkuttelevuutta ja monipuolisti asukasrakennetta. Uudistuksesta hyötyivät erityisesti alueen ARA-asukkaat ja omistusasujat.
Kaupunkiuudistusohjelmien tavoitteena on kehittää pienituloisia asuinalueita ja ehkäistä asuinalueiden sosioekonomista eriytymistä. Usein uudistuksiin liittyy täydennysrakentamista ja panostuksia alueen infrastruktuuriin ja palveluihin. Eriytymisen ehkäisy perustuu ajatukseen, että alueesta tulee uudistustoimenpiteiden myötä houkuttelevampi keski- ja suurituloisille sekä korkeasti koulutetuille asukkaille, mikä voi monipuolistaa alueen asukasrakennetta.
Houkuttelevuuden kasvu lisää alueen asuntojen kysyntää ja voi nostaa asuntojen hintoja ja vuokria. Tämä voi puolestaan aiheuttaa haasteita alueen pitkäaikaisille pienituloisille asukkaille asumiskustannusten nousun myötä. Pahimmassa tapauksessa asumiskustannukset nousevat niin paljon, että pienituloiset asukkaat joutuvat muuttamaan alueelta pois, vaikka juuri heidän auttamisensa on yksi ohjelman pääasiallisista tavoitteista.
Tarkastelimme tuoreessa tutkimuksessamme 2010-luvulla toteutetun Myllypuron kaupunkiuudistuksen vaikutuksia alueen houkuttelevuuteen ja alueen asukkaiden muuttokäyttäytymiseen (Saarimaa & Ventovuori 2024). Tarkastelimme erikseen markkinahintaisissa vuokra-asunnossa asuneita, Helsingin kaupungin omistamissa ARA-vuokra-asunnoissa (Heka) asuneita sekä omistusasujia.
Miten asiaa tutkittiin?
Myllypuro on ollut erilaisten kaupunkiuudistushankkeiden kohteena 1990-luvulta lähtien. Myllypuron viimeisin ja aiempia merkittävämpi uudistusjakso alkoi vanhan ostoskeskuksen purkamisella. Uuden ostoskeskuksen rakentaminen alkoi vuonna 2009 ja se valmistui vuonna 2012. Alueelle kohdistui myös voimakasta täydennysrakentamista. Ara-asuntojen osuus vanhasta asuntokannasta on suuri, joten uustuotannossa Ara-vuokra-asuntojen osuus on ollut hyvin vähäinen. Myöhemmin alueelle on rakennettu myös uusi kunnallinen terveyskeskus ja ammattikorkeakoulun kampus. Keskitymme analyysissämme vuonna 2009 alkaneeseen uudistusprosessiin (uudistuksesta tarkemmin Pulkkinen & Idström 2017).
Tutkimusasetelmassa verrattiin Myllypuron kehitystä vertailualueisiin, joiksi valittiin Myllypuron kaltaisia alueita, joille ei kohdistettu samalla aikavälillä kaupunkiuudistustoimenpiteitä tai merkittävää täydennysrakentamista. Näillä kriteereillä vertailualueiksi valittiin Mellunmäki, Puotila ja Vuosaari. Kaikki alueet sijaitsevat Myllypuron tavoin itäisessä Helsingissä metroradan varrella. Vertailuryhmän avulla pyritään kuvaamaan sitä, miten asiat olisivat kehittyneet Myllypurossa, jos uudistusta ei olisi tehty. Jos Myllypuron ja vertailualueiden kehitys oli samanlaista ennen uudistusohjelman aloittamista ja jos alueiden kehitys poikkeaa toisistaan uudistusohjelman jälkeen, voidaan erilaisen kehityksen katsoa johtuvan uudistuksesta (ns. difference-in-differences -menetelmä).
Tutkimuaineistoina käytämme Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämää asuntojen hinta-aineistoa sekä Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja (FOLK Perustietomoduuli ja Infra Sijaintitietomoduuli). Tilastokeskuksen aineistojen avulla havaitsemme jokaisen asukkaan tarkan asuinpaikan vuoden lopussa ja voimme siten seurata Myllypurossa ja vertailualueilla ennen kaupunkiuudista asuneiden muuttokäyttäytymistä uudistuksen jälkeen. Tarkastelu rajattiin koskemaan korkeintaan 600 metrin säteellä Myllypuron tai vertailualueen ostarilta asuneita tai näillä alueilla tapahtuneita asuntokauppoja. Tutkimusalueet ja aluerajaukset on kuvattu kuviossa 1.
Kuvio 1. Myllypuro ja vertailualueet. Lähde: Saarimaa ja Ventovuori (2024).
Mitä tapahtui asuntojen hinnoille ja asukasrakenteelle?
Kuviossa 2 (vasen kuvio) on kuvattu asuntojen keskineliöhintojen kehitys Myllypurossa ja vertailualueilla. Tarkastelussa on mukana vain ennen vuotta 2009 rakennetut kerrostaloasunnot. Kuvio on jaettu katkoviivoilla kolmeen ajanjaksoon: aika ennen ostarin rakentamisen aloittamista (2006–2008), ostarin rakentamisen aika (2009–2011) ja aika ostarin valmistumisen jälkeen (2012 eteenpäin).
Tulosten mukaan Myllypuron ja vertailualueiden asuntojen hinnat kehittyivät samalla tavalla ennen ostarin rakentamisen aloittamista. Kuviosta 2 nähdään myös, että hinnat nousivat uudistuksen seurauksena merkittävästi nopeammin Myllypurossa kuin vertailualueilla. Nousu alkoi jo ostarin rakentamisen aikana, kun uudistuksen suunnitelmat ja toteutuminen olivat yleisesti tiedossa. Vuoteen 2017 mennessä Myllypuron asuntojen neliöhinnat nousivat lähes 20% vertailualueisiin verrattuna. Hintojen nousu on selkeä merkki siitä, että asuntojen ostajien mielestä Myllypurosta on tullut houkuttelevampi.
Kuviossa 2 (oikea) on kuvattu myös Myllypuron asukkaiden keskitulojen kehitys vanhassa asuntokannassa sekä uudessa vuoden 2010 jälkeen rakennetussa asuntokannassa. Kuviosta nähdään, että Myllypuron täydennysrakentamiskohteisiin muutti suurituloisempia ihmisiä Myllypuron vakiintuneeseen asukaskuntaan verrattuna. Uudistus siis monipuolisti asukasrakennetta.
Kuvio 2. Asuntojen keskihintojen kehitys Myllypurossa ja vertailualueilla (vasen kuvio) sekä asuntokuntien keskitulot Myllypuron vanhassa ja vuoden 2010 jälkeen rakennetussa asuntokannassa (oikea kuvio). Lähde: Saarimaa ja Ventovuori (2024).
Muutettiinko Myllypurosta pois?
Tutkimuksen pääkysymys oli, mitä tapahtui Myllypuron niille asukkaille, jotka asuivat alueella kaupunkiuudistusohjelman alkaessa. Tutkimusaineistossa on mukana vuoden 2008 vuoden lopussa Myllypurossa tai vertailualueella asuneet.
Tulokset on esitettu kuvioissa 3–5. Kuvion pisteet kuvaavat sitä osuutta vuoden 2008 lopussa Myllypurossa tai vertailualueilla asuneista, jotka asuivat samalla alueella kunkin vuoden lopussa. Vuonna 2008, määritelmän mukaan, kaikki aineiston asukkaat asuivat kyseisillä alueilla, joten osuus on yksi. Kuviossa 3 vuonna 2007 vastaava osuus oli hieman yli 0.8 Myllypurossa ja vertailualueilla. Tämä siis tarkoittaa sitä, että vuoden 2008 lopussa Myllypurossa asuneista hieman yli 80% asui siellä jo vuoden 2007 lopussa. Sama päätee vertailualueiden asukkaille.
Kun seuraamme kuvion 3 osuuksia ajassa eteenpäin Myllypuron uuden ostarin rakentamisen aloittamisesta, näemme, että Myllypuron ja vertailualuieden osuudet kehittyvät hyvin samalla tavalla. Toisin sanoen markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuvat eivät muuttaneet Myllypurosta pois tai jääneet alueelle yhtään sen useammin kuin vastaavanlaiset asukkaat vertailualueilla. Tulokseen liittyy kuitenkin melko suurta tilastollista epävarmuutta, emmekä voi sulkea pois vaihtoehtoa, että osa markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuneista vuokralaisista joitui muuttamaan pois (ks. tarkemmin varsinainen tutkimus).
Käytettävissämme ei ollut aineistoa alueiden vuokrien kehityksesta, joten emme tiedä nousivatko asuntojen vuokrat samalla tavalla kuin hinnat. Jos myös vuokrat nousivat, kuvion 3 tulos voidaan tulkita siten, että Myllypuron laadun paraneminen kompensoi vuokralaisille mahdollisesti koituneen markkinavuokrien nousun. He siis arvostavat alueen laadun paranemista vähintään vuokrankorotusten verran. Toisaalta on mahdollista, että vanhojen vuokrasopimusten vuokrat eivät reagoi nopeasti alueen laadun paranemiseen, koska usein sopimuksissa on määritelty enimmäisvuokrankorotukset.
Kuvio 3. Asukaspysyvyys Myllypurossa ja vertailualueilla – markkinahintaisessa vuokra-asunnossa asuneet. Kuviossa esitetään niiden asukkaiden osuus, jotka edelleen asuvat samalla alueella kuin vuoden 2008 lopussa. Vuosittainen havaintojen määrä on 1766. Lähde: Saarimaa ja Ventovuori (2024).
Kuviossa 4 tehdään sama tarkastelu Hekan asukkaiden osalta. Myös Hekan asukkaiden osalta havaitsemme, että muuttokäyttäytyminen oli eri alueilla suurin piirteen samanlaista ennen vuotta 2008. Vuodesta 2010 eteenpäin, Hekan asunnoissa asuneet myllypurolaiset muuttivat alueelta harvemmin pois kuin vastaavanlaiset asukkaat vertailualueilla. Hekan asuntojen vuokrat ovat kustannusperusteisia, eivätkä siten voi reagoida kysynnän kasvuun. Tulos viittaa siihen, että Myllypuron laatu parani ja että Hekan asukkaat hyötyivät uudistuksesta.
Kuvio 4. Asukaspysyvyys Myllypurossa ja vertailualueilla – Hekan asunnossa asuneet. Kuviossa esitetään niiden asukkaiden osuus, jotka edelleen asuvat samalla alueella kuin vuoden 2008 lopussa. Vuosittainen havaintojen määrä on 3324. Lähde: Saarimaa ja Ventovuori (2024).
Kuviossa 2 esitettyjen hintatulosten perusteella omistusasujien varallisuus kasvoi uudistuksen myötä, joten periaatteessa he olisivat voineet myydä asuntonsa ja muuttaa alueille, joihin heille ei ollut varaa tai maksuhalukkuutta ennen uudistusta. Kuvion 5 mukaan näin ei käynyt. Omistusasujien osalta muuttokäyttäytyminen eri alueilla oli samanlaista eri alueilla ennen vuotta 2008, jonka jälkeen Myllypuron omistusasujat jäivät todennäköisemmin Myllypuroon kuin vertailualueiden asukkaat omalle alueelleen.
Kuvio 5. Asukaspysyvyys Myllypurossa ja vertailualueilla – omistusasunnossa asuneet. Kuviossa esitetään niiden asukkaiden osuus, jotka edelleen asuvat samalla alueella kuin vuoden 2008 lopussa. Vuosittainen havaintojen määrä on 5282. Lähde: Saarimaa ja Ventovuori (2024).
Lopuksi
Myllypuron kaupunkiuudistus onnistui lisäämään alueen houkuttelevuutta ja monipuolisisti asukasrakennetta ilman, että se johti alkuperäisten myllypurolaisten syrjäytymiseen alueelta. Tuloksemme viittaavat siihen, että kaupunkiuudistusohjelmat ovat toimivia silloin, kun ne kohdistuvat alueille, joilla vuokrasäänneltyjen ARA-asuntojen osuus on suuri. ARA-asuntojen vuokrat määräytyvät kustannusperusteisesti eikä asuntojen kysynnän kasvu voi nostaa niiden vuokria. Tällöin ei myöskään synny asumiskustannusten nousun luomaan painetta muuttaa pois alueelta.
Monet kaupungit ovat paraikaa suunnittelemassa tai toteuttamassa erilaisia kaupunkiuudistushankkeita. Tutkimuksemme tulokset auttavat ymmärtämään, millaisissa tilanteissa ohjelmat voivat toimia ja millaisia haasteita tai tahattomia seurauksia ohjelmilla voi olla. Tutkimus antaa myös mallin siitä, miten tulevien ohjelmien vaikutuksia voidaan arvioida Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja hyväksikäyttäen. Erityisen tärkeää on toteuttaa uudistus siten, että sen jälkikäteisarviointi voidaan tehdä luotettavasti.
Tutkimusta rahoitti Turun kaupunkitutkimusohjelma.
Jutun pääkuva: Jan Alanco, CC BY 4.0.
Kirjallisuutta
Chyn, E. ja Katz, L.F. (2021): Neighborhoods matter: Assessing the evidence for place effects. Journal of Economic Perspectives 35, 197–222.
Pulkkinen, E. ja A. Idström (2017): Muuttuva Myllypuro – katsaus esikaupunkialueen menneisyyteen ja nykypäivään. Helsingin kaupungin työpapereita 2017:1.
Saarimaa, T. ja M. Ventovuori (2024): Urban Renewal and Displacement of Incumbent Residents: Evidence from Helsinki. Helsinki GSE Discussion Papers 31/2024.
Tässä kirjoituksessa tarkastelemme yliopistokaupunkien houkuttelevuutta opiskelupaikkakuntana sekä sitä, miten suuri osa opiskelijoista asettuu niihin asumaan valmistumisen jälkeen. Tarkastelun kohteena ovat kaikki maisterin tutkinnon Suomessa vuosina 2001-2019 suorittaneet, joiden muuttoliikkeitä seuraamme toisen asteen suorittamisvuodesta kolme vuotta maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen.
Tutkimusaineisto
Tutkimusaineistona käytetään Tilastokeskuksen FOLK perustietomoduulia. Lopullisessa aineistossa ovat mukana vain ne, jotka ovat suorittaneet toisen asteen ja maisteritutkintonsa Suomessa ja asuivat Suomessa kolme vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen. Tarkasteluajanjakso on 2001–2019.
Jaamme henkilöt viiteen eri ryhmään seuraavasti:
Käyvät toisen asteen ja yliopiston samassa kunnassa, ja jäävät sinne myös asumaan opintojen jälkeen.
Muuttavat toisen asteen tutkinnon jälkeen eri kuntaan yliopistoon ja jäävät sinne asumaan.
Muuttavat toisen asteen tutkinnon jälkeen eri kuntaan yliopistoon ja palaavat alkuperäiseen kuntaan.
Käyvät toisen asteen ja yliopiston samassa kunnassa, mutta muuttavat sitten eri kuntaan asumaan.
Muuttavat aina tutkinnon jälkeen uudelle paikkakunnalle.
Tulokset
Alla olevista kuvioista nähdään näiden ryhmien osuudet vuosittain 2001-2019 maisterin tutkinnon suorittamisvuoden mukaan. Esimerkiksi vuoden 2019 palkki kuvaa henkilöitä, jotka ovat valmistuneet maisteriksi kyseisenä vuonna. Heille on haettu kotikunta toisen asteen suoritusvuotena sekä vuoden 2022 kotikunta.
Kuviosta 1 nähdään, että PK-seudulla maisterin tutkintonsa suorittaneista suurimman ryhmän muodostavat ne, jotka suorittavat siellä myös toisen asteen tutkintonsa ja asuvat PK-seudulla kolme vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen (ryhmä ei muuta pois paikkakunnalta). Tämän ryhmän osuus on kasvanut tarkasteluajanjaksolla jonkin verran ja oli 45 prosenttia vuonna 2019.
Toiseksi suurimman ryhmän muodostavat ne, jotka muuttivat PK-seudulle suorittamaan maisteritutkintoa ja jotka myös jäävät alueelle valmistumisen jälkeen (n. 32 prosenttia vuonna 2019 valmistuneista). Yhteensä PK-seudulla maisterintutkintonsa suorittaineista n. 77 prosenttia jää asumaan PK-seudulle.
Vain noin viisi prosenttia suoritti niin sanotun noutotutkinnon eli muutti PK-seudulle yliopistoon ja valmistumisen jälkeen palasi kotiseudulleen. Noin 12 prosenttia muutti muualta PK-seudulle yliopistoon ja muutti valmistumisen jälkeen jonnekin muualle kuin aiempaan kotikuntaansa. Molemmat tutkinnot PK-seudulla suorittaneista viisi prosenttia muutti pois maisteriksi valmistumisen jälkeen.
Kuvio 1. Pääkaupunkiseudulla maisteriksi valmistuneet vuosittain.
Kuvioista 2-4 nähdään vastaavat osuudet Turulle, Tampereelle ja Oululle. Nämä kaupungit eroavat selkeästi PK-seudusta. Esimerkiksi vuonna 2019 Turussa maisteritutkintonsa suorittaneista Turkuun jää asumaan n. 34%. Tampereella vastaava luku on 40% ja Oulussa 50%.
Toinen merkittävä ero PK-seudun ja muiden kaupunkien välillä on alueen ulkopuolelta opiskelemaan muuttavien osuus. PK-seudulla puolet maisteritutkinnon suorittaneista muutti sinne opiskelemaan. Turussa vastaava luku on 76%, Tampereella 78% ja Oulussa 75%.
Kuvio 2. Turussa maisteriksi valmistuneet vuosittain.Kuvio 3. Tampereella maisteriksi valmistuneet vuosittain.Kuvio 4. Oulussa maisteriksi valmistuneet vuosittain.
Muiden yliopistokaupunkien tuloksia voi tarkastella alla olevasta kuvaajasta valitsemalla tarkasteltavan kunnan tai alueen.
Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin perustuva analyysi osoittaa, että yhä harvempi yliopisto-opiskelija jää kotiseudulleen Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Opiskelijat ovat näkyvä asukasryhmä yliopistokaupunkien katukuvassa. Kaupunkien vetovoima opiskelijakaupunkeina kiinnostaa kuntien päättäjiä ja herättää keskustelua kaupunkien vetovoimasta opiskelukaupunkina.
AlueAvain tarkasteli Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, miten yliopisto-opiskelijoiden muuttokäyttäytyminen on kehittynyt viimeisten 20 vuoden aikana Suomen suurimmissa kaupungeissa. Mielenkiinnon kohteena oli opiskelemaan lähteminen sekä se, miten kaukaa yliopistopaikkakunnille muutetaan. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa pääkaupunkiseudun kuntia sekä Tamperetta, Turkua ja Oulua. Kirjoituksen lopussa olevasta linkistä pääsee tarkastelemaan muita yliopistokaupunkeja.
Tutkimusaineisto
Tarkastelussa on mukana kaikki Tilastokeskuksen mikroaineistoista löytyvät Suomessa asuvat, jotka ovat aloittaneet yliopisto-opintonsa vuosina 2001–2021. Tarkastelu on rajattu koskemaan henkilöitä, jotka olivat 17–30-vuotiaita opiskelujen aloitusvuonna. Aloitusvuodeksi valitaan ainoastaan henkilön ensimmäisen yliopistotutkinnon aloitusvuosi.
Tutkimusaineisto on muodostettu seuraavasti. Havaitsemme FOLK perustietomoduulin perusteella, minä vuonna henkilö aloittaa yliopisto-opinnot. Lisäksi havaitsemme kaikille henkilölle asuinkunnan vuoden lopussa. Näiden kahden tiedon avulla päättelemme, missä yliopistossa kyseinen henkilö opiskelee. Esimerkiksi jos henkilö A on ottanut opiskelupaikan vastaan vuonna 2011 ja asuu Oulussa vuoden 2012 lopussa, määrittelemme hänet Oulun yliopiston opiskelijaksi. Määrittelemme asuinkunnan yliopistoon kirjoilletulovuoden jälkeisen vuoden perusteella, koska esimerkiksi varusmiespalvelusta suorittavat saattavat olla kirjoilla yliopistolla, vaikka eivät vielä ole muuttaneet yliopistopaikkakunnalle.
Tämän lisäksi haluamme tietää, missä henkilö asui ennen muuttoa yliopistopaikkakunnalle. Esimerkkihenkilön A tapauksessa hänen kotikuntansa ennen opiskelujen aloittamista on vuoden 2010 lopun kotikunta. Muuttoetäisyydet laskettiin INFRA-sijaintitietomoduulin asuinpaikan koordinaattitietojen perusteella.
Tähän määritelmään liittyy joitakin mahdollisia virhelähteitä. Ensinnäkin etäopiskelu eri kunnassa kuin senhetkisessä kotikunnassa voidaan virheellisesti tulkita opiskeluksi kotikunnassa. Voi siis olla, että esimerkkihenkilömme A onkin aloittanut opinnot Tampereen yliopistossa, mutta ei ole muuttanut Tampereelle etäopiskelumahdollisuuksien vuoksi. Toisaalta määritelmän ulkopuolelle jää kaikki ne opiskelijat, jotka eivät asu yliopiston sijaintikunnassa.
Opiskelijoiden muuttomatkat lähtöalueen mukaan
Tarkastellaan ensin yliopisto-opiskelijoiden muuttomatkoja lähtöalueen mukaan. Tarkastelussa on mukana kullakin alueella asuneet kyseisenä vuonna opiskelupaikan vastaan ottaneet henkilöt. Kuviossa 1 muutot on jaettu muuttoetäisyyden perusteella neljään etäisyysluokkaan. Alle 50 kilometrin muutot tarkoittavat sitä, että henkilö on jäänyt opiskelemaan kotipaikkakuntansa yliopistoon.
Kuviosta 1 nähdään, että pääkaupunkiseudulta muualle opiskelemaan muuttaneiden yliopisto-opiskelijoiden osuus on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 heidän osuutensa oli alle 10 prosenttia ja vuoteen 2021 mennessä osuus oli kasvanut jo 30 prosenttiin. Eniten on kasvanut 50–200 kilometrin päähän muuttavien osuus. Hyvin harva pääkaupunkiseutulainen muuttaa tätä kauemmas opiskelemaan.
Samankaltaista kehitystä on havaittavissa myös Tampereella, Turussa ja Oulussa. Vuonna 2001 uusista opiskelijoista noin 20 prosenttia lähti Turusta ja Tampereelta muualle opiskelemaan. Vuonna 2021 osuus on noussut 40 prosentin tienoille. Oulusta muualle opiskelemaan muuttavien osuus on kasvanut hitaammin kuin muissa kaupungeissa. Vaikka opiskelijoiden poismuuttaminen on kasvanut pääkaupunkiseudulla, on alueelle jääminen siellä yhä todennäköisempää kuin muissa vertailun kaupungeissa.
Myös Tampereella ja Turussa eniten on kasvanut 50–200 kilometrin päähän muuttavien osuus. Oulussa suurin osa muuttajista muuttaa yli 350 kilometrin päähän. Ero selittyy tietenkin osittain maantieteellä eli sillä, että muut suuret yliopistokaupungit ovat Oulusta katsoen kaukana.
Kuvio 1. Muuttomatkat lähtöalueen mukaan.
Opiskelijoiden muuttomatkat kohdealueen mukaan
Seuraavaksi tarkastellaan yliopistokaupunkeihin muuttamista. Tarkastelemme, miten muualta tulleiden opiskelijoiden osuus on kehittynyt ja miten pitkiä muuttajien muuttomatkat ovat.
Kuviossa 2 muutot on jälleen jaettu muuttoetäisyyden perusteella neljään etäisyysluokkaan. Kuviosta nähdään, että pääkaupunkiseudun tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Seudulle opiskelemaan muuttavien osuus on pysynyt tasaisena eli noin 30 prosentissa koko tarkasteluajanjakson ajan eikä muuttoetäisyyksissäkään ole tapahtunut muutoksia.
Toisin kuin pääkaupunkiseudulla muissa kaupungeissa suurin osa opintonsa aloittaneista on kotoisin muualta. Tampereen, Turun ja Oulun osalta muualta tulevien opiskelijoiden osuus on kasvanut. Erityisen voimakasta kasvu on ollut Turussa, jossa muualta tulleiden osuus on noussut noin 50 prosentista lähes 80 prosenttiin 20 vuodessa. Myös Tampereella on havaittavissa selkeää kasvua vuoden 2014 jälkeen. Kun tarkastellaan muuttoetäisyyksiä, Tampereella ja Turussa kasvua on tapahtunut etenkin 50–200 kilometrin päästä tulleiden osuudessa, kun taas kauempaa tulleiden osuus on pysynyt tasaisesti noin 20 prosentin tasolla. Myös Tampereelle muutetaan pääosin enimmillään 200 kilometrin päästä.
Oulu eroaa muista kaupungeist sijaintinsa takia. Oulun lähellä ei yksinkertaisesti ole niin paljon potentiaalisia opiskelijoita, että 50–200 kilometrin luokka voisi olla kovin suuri.
Muiden yliopistokaupunkien tuloksia voi tarkaskella täällä.
Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoihin perustuva analyysi osoittaa, että hallituksen asettamat enimmäistulorajat ara-asuntoja hakeville eivät välttämättä tuo toivottua vaikutusta.
Valtion tukemien vuokra-asuntojen (tästä eteenpäin ”ara-asunnot”) asukasvalinnassa otetaan käyttöön enimmäistulorajat vuoden 2025 alusta alkaen (Valtioneuvoston asetus YM/2024/15). Ara-asuntojen vuokra määräytyy omakustannusperusteisesti, joten vuokrataso on usein markkinavuokria alempi (ks. tämä ja tämä). Tulorajojen tarkoitus on kohdentaa ara-asunnot ja niistä koituvat hyödyt aiempaa paremmin pienituloisille. Tuloraja koskee uusien asukkaiden valintaa ja saman omistajan sisäisiä asunnon vaihtoja, eikä nykyisten asukkaiden tuloja tarkastettaisi. Tulorajat eivät myöskään koske erityisryhmien, kuten opiskelijoiden, asuntoja. Nykyään asukasvalintakriteereinä ovat muun muassa asunnon tarpeen kiireellisyys, tulot ja varallisuus. Varsinaisia tulorajoja ei ole tällä hetkellä käytössä.
Käyttöön otettava tuloraja on ruokakuntakohtainen ja määritelty seuraavasti:
ensimmäisestä aikuisesta 3 540 euroa kuussa.
muista aikuisista 2 480 euroa kuussa henkeä kohti.
ensimmäisestä alaikäisestä 650 euroa kuussa, muista alaikäisistä 600 euroa kuussa henkeä kohti.
Täten esimerkiksi yhden aikuisen ruokakunnassa tuloraja on 3 540 euroa kuussa, kahden aikuisen ruokakunnassa 6 020 euroa kuussa ja kahden aikuisen ja kahden alaikäisen ruokakunnassa 7 270 euroa kuussa. Huomioitavat tulot ovat bruttotuloja. Tulorajasääntelyssä otetaan huomioon jatkuvat ansio- ja pääomatulot, esimerkiksi palkka ja eläkkeet. Yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 15 §:ssä tarkoitettuja tuloja ja itse asumistukea ei huomioitaisi tulolaskennassa.
AlueAvain laski Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, kuinka suurella osalla ara-asuntoon vuonna 2022 muuttaneista tulot ylittivät nyt käyttöön otettavan tulorajan. Luvut ovat arvioita, koska käytössämme ei ollut tietoa ara-asuntoihin tehdyistä hakemuksista. Lisäksi jouduimme tekemään useita oletuksia ruokakunnan koostumuksesta ja huomioitavista tuloista. Tarkempi kuvaus käytetyistä aineistoista ja menetelmistä löytyvät oheisesta liitteestä.
Tuloraja ja asukasvalinta
Kuviosta 1 nähdään, kuinka suuri osa vuonna 2022 ara-asuntoon muualta kuin ara-asunnosta muuttaneista ruokakunnista ylitti tulorajan. Nämä ruokakunnat eivät siis olisi saaneet ara-asuntoa, jos tulorajat olisivat olleet käytössä. Luvut esitetään kuudelle suurimmalle kaupungille erikseen ja muulle Suomelle yhteensä. Vertailun vuoksi kuviossa esitetään myös tulorajan ylittäneiden osuus kaikkien ara-asukkaiden, kaikkien markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien ja kaikkien ruokakuntien osalta.
Tulorajan ylittäneiden osuus oli kaikkialla melko pieni.
Tulorajan ylittäneiden osuus oli kaikkialla melko pieni. Osuus oli suurin, lähes 8 %, Espoossa. Helsingissä, Vantaalla ja suurten kaupunkien ulkopuolella osuus oli noin 6,5 %. Muissa suurissa kaupungeissa osuus oli alle 6 %, ja Tampereella jopa alle 4 %. Myös osuuksien takana olevat ruokakuntien määrät olivat melko pieniä: Helsingissä noin 300, Espoossa noin 200 ja muissa suurissa kaupungeissa noin 100 ruokakuntaa. Koko maan tasolla tulorajan ylittäneiden ruokakuntien määrä oli noin 2 400.
Vaikka vuonna 2022 ei ollut käytössä erityisiä tulorajoja, on pienituloisuus ollut koko ajan tärkeä asukasvalinnan kriteeri. Tämän takia ei ole yllättävää, että melko hyvätuloisia on muuttanut ara-asuntoihin vain vähän. Hyvätuloisten hakemuksia ara-asuntoihin on kuitenkin hyväksytty jonkin verran. Asukasvalinnassa on luultavasti haluttu toteuttaa sosiaalista sekoittamista eli estää pelkästään pienituloisten rakennusten syntyminen. Oheisestä liitteestä nähdään, että tulokset ovat samansuuntaiset vuosille 2020 ja 2021.
Kuvio 1. Tulorajan ylittäneiden osuus asumistyypeittäin.
Kun ara-asunnon on kerran saanut, voi siihen jäädä asumaan käytännössä niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Vaikka asunnot kohdentuisivat asukasvalintavaiheessa pienituloisille, saattaa niissä asua hyvätuloisia asumisaikaisen tulojen nousun takia. Esimerkiksi pienituloinen yliopisto-opiskelija voi saada kaupungin vuokra-asunnon opiskeluaikanaan ja jäädä siihen valmistuessaan ja siirtyessään hyväpalkkaiseen työhön. Tämä on mahdollista myös tulorajojen asettamisen jälkeen, koska ne koskevat vain uusia asukkaita. Vanhojen asukkaiden tuloja ei tarkisteta vastaisuudessakaan.
Kun ara-asunnon on kerran saanut, voi siihen jäädä asumaan käytännössä niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Tämä on mahdollista myös tulorajojen asettamisen jälkeen.
Kuviossa 1 esitetään myös, kuinka suuri osa kaikista vuoden 2022 lopussa ara-asunnoissa asuvista ruokakunnista, mukaan lukien uudet ja vanhat asukkaat, ylitti asetetun tulorajan. Näin saadaan käsitys siitä, millainen rooli asumisaikaisella tulotason nousulla on ara-asuntojen kohdentumisessa. Kuviossa esitetään vertailun vuoksi myös markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien tulorajan ylittäneiden osuus. Näin voidaan arvioida, kuinka tavallista tulorajan ylittäminen ylipäänsä on vuokralla asuvilla, ja ovatko ara-asukkaat muita vuokralla asuvia tavallisemmin vai harvemmin hyvätuloisia.
Kuvion perusteella tulorajan ylittäneiden osuus kaikista ara-asunnossa asuvista on jonkin verran korkeampi kuin osuus uusista asukkaista. Pääkaupunkiseudulla noin joka kymmenes ara-asunnossa asuva ruokakunta ylitti tulorajan vuonna 2022. Muualla maassa osuus oli noin 6 %. Asumisaikainen tulojen nousu lisää siis hyvätuloisten osuutta ara-asunnossa asuvista jonkin verran, mutta silti vain harva kaikista asukkaista olisi ylittänyt tulorajan. Vaikka osuudet ovat pieniä, on kyse kuitenkin melko suuresta määrästä ruokakuntia. Esimerkiksi Helsingissä tulorajan ylittäneiden ruokakuntien määrä oli noin 6 400 ja koko maassa yhteensä 21 000.
Markkinahintaisissa vuokra-asunnossa asuvilla tulorajan ylittyminen on tavallisempaa kuin ara-asunnossa asuvilla, mutta valtaosa näistäkin vuokralaisista jäi tulorajojen alle. Espoossa ja Helsingissä noin joka neljäs, Vantaalla joka kuudes ja Tampereella joka kahdeksas markkinahintaisesti asuva ruokakunta ylitti tulorajan. Muualla maassa osuus oli noin 10 %.
Kun tarkastellaan kaikkia ruokakuntia, joihin siis kuuluuvat myös omistusasujat, havaitaan, että valtaosa ruokakunnista olisi tulojensa puolesta oikeutettuja ara-asuntoon tulorajojen asettamisen jälkeen.
Kun tarkastellaan kaikkia ruokakuntia, joihin siis kuuluuvat myös omistusasujat, havaitaan, että valtaosa ruokakunnista olisi tulojensa puolesta oikeutettuja ara-asuntoon tulorajojen asettamisen jälkeen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 70 %:lla ruokakunnista tulot alittivat tulorajan.
Tulokset viittaavat siihen, että tulorajat ovat varsin korkeat. Asiaa voidaan havainnollistaa myös muutamalla esimerkillä. Esimerkiksi yksiasuvalla tuloraja on 3 540 euroa kuukaudessa. Verohallinnon tilastojen1 mukaan kolmella neljästä tulonsaajasta verotettavat vuositulot olivat alle 43 185 euroa (keskimäärin 3 598,75 euroa kuukaudessa), eli vain noin joka neljäs kaikista suomalaisista verovelvollisista ylitti tulorajan vuonna 2022. Lisäksi Tilastokeskuksen2 mukaan kokoaikaisen palkansaajan kuukausipalkan mediaani oli 3 411 euroa vuonna 2022, eli kokoaikaisista palkansaajistakin alle puolella palkkatulot ylittivät tulorajan. Tuloraja on korkea myös, jos sitä verrataan yleisen asumistuen tulorajaan, joka on pääkaupunkiseudulla yksinasuvalla 1 844 euroa kuukaudessa.
Tulorajojen ylitys ruokakuntatyypeittäin
Kuviossa 2 esitetään tulorajan ylittäneiden osuus ruokakuntatyypeittäin ara-asuntoon muuttaneiden osalta. Tulorajan ylittäminen on selvästi yleisintä silloin, kun ruokakuntaan kuuluu vähintään kaksi aikuista ja pääkaupunkiseudulla erityisesti silloin, jos tällaiseen ruokakuntaan ei kuulu lapsia. Tulorajan ylittäminen on harvinaisinta yksinhuoltajien tapauksessa.
Kuvio 2. Tulorajan ylittäneiden osuus ruokakuntatyypeittäin.
Lopuksi
Alueavaimen laskelmien perusteella ara-asuntoihin asetettu tuloraja ei luultavasti vaikuta merkittävästi asukasvalintaan, koska tulot on huomioitu yhtenä valintakriteerinä jo aiemmin ja asetettu tuloraja on varsin korkea. Vuonna 2022 kaikista ara-asuntoon muuttaneista noin 2 400 eli noin 6 % olisi ylittänyt tulorajan, jos se olisi ollut voimassa.
Mikäli huolena on ara-asuntojen kohdentuminen liian suurituloisille, saattaa suurempi ongelma olla se, että ara-asuntoon saa jäädä asumaan, vaikka taloudellinen tilanne paranisi asumisaikana. Vaikka asumisaikainen tulojen nousu ei näytä lisäävän ara-asunnoissa asuvien hyvätuloisten osuutta merkittävästi, on hyvätuloisten asukkaiden määrä kuitenkin melko suuri. Vuonna 2022 arviolta ainakin 21 000 Ara-asunnossa asuvaa ruokakuntaa olisi ylittänyt tulorajan.
Vuoden 2025 alussa ara-asuntoihin voimaan tulevat enimmäistulorajat eivät vaikeuta sosiaaliseen sekoittamiseen liittyvien tavoitteiden toteutumista.
Aran asukasvalintaohjeiden mukaan valtion tukemat vuokra-asunnot tulee osoittaa niitä eniten tarvitseville. Asukasvalinnassa arvioidaan hakijaruokakunnan asunnontarvetta, varallisuutta ja tuloja. Vuoden 2025 alusta otetaan käyttöön enimmäistulorajat, joiden tavoitteena on parantaa ara-asuntojen kohdentumista tavoitteiden mukaisesti. Toisaalta Aran ohjeiden mukaan ”Asukasvalinnoilla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoisiin asuinalueisiin.” Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyritään välttämään pienituloisten keskittyminen samoihin rakennuksiin ja alueille. Onkin aiheellista kysyä, vaikeuttavatko enimmäistulorajat sosiaalisen sekoittamisen tavoitteiden toteutumista.
AlueAvaimen analyysin mukaan noin 6 prosenttia ara-asuntoon vuonna 2022 muuttaneista ruokakunnista olisi ylittänyt ensi vuoden alusta voimaan astuvat enimmäistulorajat. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, sijoittuivatko tulorajan ylittäneet ruokakunnat rakennuksiin ja asuinalueille sosiaalisen sekoittamisen tavoitteiden mukaisesti. Aineiston ja määritelmien tarkempi kuvaus löytyy oheisesta liitteestä.
Millaisiin rakennuksiin ja millaisille alueille uudet ara-asukkaat muuttavat?
Analyysi on tehty seuraavasti. Kohdejoukkonamme ovat kaikki vuosina 2020–2022 uusina asukkaina ara-asuntoihin muuttaneet ruokakunnat. Jaamme heidät kahteen ryhmään sen perusteella, olisiko ruokakunta ylittänyt tulorajan, jos tuloraja olisi ollut jo käytössä. Tämän jälkeen tarkastelemme, millaisiin rakennuksiin ja millaisille asuinalueille muuttajat päätyvät ja onko näissä eroja riippuen siitä, ylittikö ruokakunta tulorajan vai ei.
Keskitymme tarkastelussa rakennusten ja alueiden tulotasoon, jota kuvaamme rakennuksessa ja alueella vuoden lopussa asuvien asuntokuntien mediaanituloilla. Mediaanitulot on laskettu asuntokuntien kulutusyksikkökohtaisista käytettävissä olevista vuosituloista, ja asukkaina on huomioitu rakennuksessa tai alueella havaintovuoden lopussa asuneet. Tarkastelun kohteena olevien muuttajien tuloja ei huomioitu mediaania laskettaessa.
Mikäli ara-asuntojen suuntaamista tulorajan ylittäneille voitaisiin perustella sosiaalisen sekoittamisen näkökulmasta, tulisi tulorajan ylittäneiden päätyä alhaisemman mediaanitulon rakennuksiin ja alueille kuin tulorajan alittaneiden. Kuviossa 1 esitetään vuosina 2020–2022 uutena asukkaana ara-asuntoihin muuttaneiden asuinrakennuksen mediaanitulot keskimäärin. Lukuihin on otettu mukaan vain asuinkerrotalot, joissa oli vähintään kymmenen asuntoa. Kuvion 1 mukaan tulorajan ylittäneet ruokakunnat muuttivat rakennuksiin, joiden asukkaat olivat keskimäärin suurempituloisia verrattuna asukkaisiin niissä rakennuksissa, joihin tulorajan alle jääneet uudet ara-asukkaat muuttivat. Tulos on samansuuntainen kaikissa C6-kaupungeissa ja myös muualla Suomessa. Erot ovat suurimmat Turussa ja Helsingissä. Esimerkiksi Turussa tulorajan ylittäneet muuttivat ara-rakennuksiin, joiden mediaanitulot olivat keskimäärin noin 22 000 euroa. Tulorajan alittaneilla vastaava luku oli noin 18 000 euroa. Oulussa vastaavat luvut ovat noin 17 500 ja 19 000 euroa.
Kuvio 1. Ara-asuntoihin muuttaneiden rakennuksen mediaanitulot tulorajan ylittämisen mukaan.
Kuvioissa 2 ja 3 kuvataan vastaavat luvut asuinalueiden osalta. Alueiden mediaanituloja laskettaessa ovat mukana alueen kaikki asukkaat pois lukien uutena ara-asuntoihin muuttaneet. Kuviossa 2 naapurustomääritelmänä käytetään neliökilometrin ruutuja ja kuviossa 3 postinumeroalueita, jotka ovat tyypillisesti neliökilometriä suurempia alueita. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin rakennustason tarkastelussa. Tulorajan ylittäneet uudet ara-asukkaat muuttivat suurempituloisille alueille kuin tulorajan alittaneet.
Tulosten mukaan tulorajan ylittäneiden ruokakuntien pääsyä ara-asuntoon ei voi perustella sillä, että tulorajan ylittäneet erityisesti monipuolistaisivat rakennusten tai asuinalueiden asukasrakennetta. Tulorajojen avulla ara-asunnot voidaan siis kohdentaa paremmin pienituloisille ilman, että joudutaan tinkimään sosiaaliseen sekoittamiseen liittyvistä tavoitteista.
