Tässä kirjoituksessa tarkastelemme yliopistokaupunkien houkuttelevuutta opiskelupaikkakuntana sekä sitä, miten suuri osa opiskelijoista asettuu niihin asumaan valmistumisen jälkeen. Tarkastelun kohteena ovat kaikki maisterin tutkinnon Suomessa vuosina 2001-2019 suorittaneet, joiden muuttoliikkeitä seuraamme toisen asteen suorittamisvuodesta kolme vuotta maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen.
Tutkimusaineisto
Tutkimusaineistona käytetään Tilastokeskuksen FOLK perustietomoduulia. Lopullisessa aineistossa ovat mukana vain ne, jotka ovat suorittaneet toisen asteen ja maisteritutkintonsa Suomessa ja asuivat Suomessa kolme vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen. Tarkasteluajanjakso on 2001–2019.
Jaamme henkilöt viiteen eri ryhmään seuraavasti:
Käyvät toisen asteen ja yliopiston samassa kunnassa, ja jäävät sinne myös asumaan opintojen jälkeen.
Muuttavat toisen asteen tutkinnon jälkeen eri kuntaan yliopistoon ja jäävät sinne asumaan.
Muuttavat toisen asteen tutkinnon jälkeen eri kuntaan yliopistoon ja palaavat alkuperäiseen kuntaan.
Käyvät toisen asteen ja yliopiston samassa kunnassa, mutta muuttavat sitten eri kuntaan asumaan.
Muuttavat aina tutkinnon jälkeen uudelle paikkakunnalle.
Tulokset
Alla olevista kuvioista nähdään näiden ryhmien osuudet vuosittain 2001-2019 maisterin tutkinnon suorittamisvuoden mukaan. Esimerkiksi vuoden 2019 palkki kuvaa henkilöitä, jotka ovat valmistuneet maisteriksi kyseisenä vuonna. Heille on haettu kotikunta toisen asteen suoritusvuotena sekä vuoden 2022 kotikunta.
Kuviosta 1 nähdään, että PK-seudulla maisterin tutkintonsa suorittaneista suurimman ryhmän muodostavat ne, jotka suorittavat siellä myös toisen asteen tutkintonsa ja asuvat PK-seudulla kolme vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen (ryhmä ei muuta pois paikkakunnalta). Tämän ryhmän osuus on kasvanut tarkasteluajanjaksolla jonkin verran ja oli 45 prosenttia vuonna 2019.
Toiseksi suurimman ryhmän muodostavat ne, jotka muuttivat PK-seudulle suorittamaan maisteritutkintoa ja jotka myös jäävät alueelle valmistumisen jälkeen (n. 32 prosenttia vuonna 2019 valmistuneista). Yhteensä PK-seudulla maisterintutkintonsa suorittaineista n. 77 prosenttia jää asumaan PK-seudulle.
Vain noin viisi prosenttia suoritti niin sanotun noutotutkinnon eli muutti PK-seudulle yliopistoon ja valmistumisen jälkeen palasi kotiseudulleen. Noin 12 prosenttia muutti muualta PK-seudulle yliopistoon ja muutti valmistumisen jälkeen jonnekin muualle kuin aiempaan kotikuntaansa. Molemmat tutkinnot PK-seudulla suorittaneista viisi prosenttia muutti pois maisteriksi valmistumisen jälkeen.
Kuvio 1. Pääkaupunkiseudulla maisteriksi valmistuneet vuosittain.
Kuvioista 2-4 nähdään vastaavat osuudet Turulle, Tampereelle ja Oululle. Nämä kaupungit eroavat selkeästi PK-seudusta. Esimerkiksi vuonna 2019 Turussa maisteritutkintonsa suorittaneista Turkuun jää asumaan n. 34%. Tampereella vastaava luku on 40% ja Oulussa 50%.
Toinen merkittävä ero PK-seudun ja muiden kaupunkien välillä on alueen ulkopuolelta opiskelemaan muuttavien osuus. PK-seudulla puolet maisteritutkinnon suorittaneista muutti sinne opiskelemaan. Turussa vastaava luku on 76%, Tampereella 78% ja Oulussa 75%.
Kuvio 2. Turussa maisteriksi valmistuneet vuosittain.Kuvio 3. Tampereella maisteriksi valmistuneet vuosittain.Kuvio 4. Oulussa maisteriksi valmistuneet vuosittain.
Muiden yliopistokaupunkien tuloksia voi tarkastella alla olevasta kuvaajasta valitsemalla tarkasteltavan kunnan tai alueen.
Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin perustuva analyysi osoittaa, että yhä harvempi yliopisto-opiskelija jää kotiseudulleen Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Opiskelijat ovat näkyvä asukasryhmä yliopistokaupunkien katukuvassa. Kaupunkien vetovoima opiskelijakaupunkeina kiinnostaa kuntien päättäjiä ja herättää keskustelua kaupunkien vetovoimasta opiskelukaupunkina.
AlueAvain tarkasteli Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, miten yliopisto-opiskelijoiden muuttokäyttäytyminen on kehittynyt viimeisten 20 vuoden aikana Suomen suurimmissa kaupungeissa. Mielenkiinnon kohteena oli opiskelemaan lähteminen sekä se, miten kaukaa yliopistopaikkakunnille muutetaan. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa pääkaupunkiseudun kuntia sekä Tamperetta, Turkua ja Oulua. Kirjoituksen lopussa olevasta linkistä pääsee tarkastelemaan muita yliopistokaupunkeja.
Tutkimusaineisto
Tarkastelussa on mukana kaikki Tilastokeskuksen mikroaineistoista löytyvät Suomessa asuvat, jotka ovat aloittaneet yliopisto-opintonsa vuosina 2001–2021. Tarkastelu on rajattu koskemaan henkilöitä, jotka olivat 17–30-vuotiaita opiskelujen aloitusvuonna. Aloitusvuodeksi valitaan ainoastaan henkilön ensimmäisen yliopistotutkinnon aloitusvuosi.
Tutkimusaineisto on muodostettu seuraavasti. Havaitsemme FOLK perustietomoduulin perusteella, minä vuonna henkilö aloittaa yliopisto-opinnot. Lisäksi havaitsemme kaikille henkilölle asuinkunnan vuoden lopussa. Näiden kahden tiedon avulla päättelemme, missä yliopistossa kyseinen henkilö opiskelee. Esimerkiksi jos henkilö A on ottanut opiskelupaikan vastaan vuonna 2011 ja asuu Oulussa vuoden 2012 lopussa, määrittelemme hänet Oulun yliopiston opiskelijaksi. Määrittelemme asuinkunnan yliopistoon kirjoilletulovuoden jälkeisen vuoden perusteella, koska esimerkiksi varusmiespalvelusta suorittavat saattavat olla kirjoilla yliopistolla, vaikka eivät vielä ole muuttaneet yliopistopaikkakunnalle.
Tämän lisäksi haluamme tietää, missä henkilö asui ennen muuttoa yliopistopaikkakunnalle. Esimerkkihenkilön A tapauksessa hänen kotikuntansa ennen opiskelujen aloittamista on vuoden 2010 lopun kotikunta. Muuttoetäisyydet laskettiin INFRA-sijaintitietomoduulin asuinpaikan koordinaattitietojen perusteella.
Tähän määritelmään liittyy joitakin mahdollisia virhelähteitä. Ensinnäkin etäopiskelu eri kunnassa kuin senhetkisessä kotikunnassa voidaan virheellisesti tulkita opiskeluksi kotikunnassa. Voi siis olla, että esimerkkihenkilömme A onkin aloittanut opinnot Tampereen yliopistossa, mutta ei ole muuttanut Tampereelle etäopiskelumahdollisuuksien vuoksi. Toisaalta määritelmän ulkopuolelle jää kaikki ne opiskelijat, jotka eivät asu yliopiston sijaintikunnassa.
Opiskelijoiden muuttomatkat lähtöalueen mukaan
Tarkastellaan ensin yliopisto-opiskelijoiden muuttomatkoja lähtöalueen mukaan. Tarkastelussa on mukana kullakin alueella asuneet kyseisenä vuonna opiskelupaikan vastaan ottaneet henkilöt. Kuviossa 1 muutot on jaettu muuttoetäisyyden perusteella neljään etäisyysluokkaan. Alle 50 kilometrin muutot tarkoittavat sitä, että henkilö on jäänyt opiskelemaan kotipaikkakuntansa yliopistoon.
Kuviosta 1 nähdään, että pääkaupunkiseudulta muualle opiskelemaan muuttaneiden yliopisto-opiskelijoiden osuus on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 heidän osuutensa oli alle 10 prosenttia ja vuoteen 2021 mennessä osuus oli kasvanut jo 30 prosenttiin. Eniten on kasvanut 50–200 kilometrin päähän muuttavien osuus. Hyvin harva pääkaupunkiseutulainen muuttaa tätä kauemmas opiskelemaan.
Samankaltaista kehitystä on havaittavissa myös Tampereella, Turussa ja Oulussa. Vuonna 2001 uusista opiskelijoista noin 20 prosenttia lähti Turusta ja Tampereelta muualle opiskelemaan. Vuonna 2021 osuus on noussut 40 prosentin tienoille. Oulusta muualle opiskelemaan muuttavien osuus on kasvanut hitaammin kuin muissa kaupungeissa. Vaikka opiskelijoiden poismuuttaminen on kasvanut pääkaupunkiseudulla, on alueelle jääminen siellä yhä todennäköisempää kuin muissa vertailun kaupungeissa.
Myös Tampereella ja Turussa eniten on kasvanut 50–200 kilometrin päähän muuttavien osuus. Oulussa suurin osa muuttajista muuttaa yli 350 kilometrin päähän. Ero selittyy tietenkin osittain maantieteellä eli sillä, että muut suuret yliopistokaupungit ovat Oulusta katsoen kaukana.
Kuvio 1. Muuttomatkat lähtöalueen mukaan.
Opiskelijoiden muuttomatkat kohdealueen mukaan
Seuraavaksi tarkastellaan yliopistokaupunkeihin muuttamista. Tarkastelemme, miten muualta tulleiden opiskelijoiden osuus on kehittynyt ja miten pitkiä muuttajien muuttomatkat ovat.
Kuviossa 2 muutot on jälleen jaettu muuttoetäisyyden perusteella neljään etäisyysluokkaan. Kuviosta nähdään, että pääkaupunkiseudun tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Seudulle opiskelemaan muuttavien osuus on pysynyt tasaisena eli noin 30 prosentissa koko tarkasteluajanjakson ajan eikä muuttoetäisyyksissäkään ole tapahtunut muutoksia.
Toisin kuin pääkaupunkiseudulla muissa kaupungeissa suurin osa opintonsa aloittaneista on kotoisin muualta. Tampereen, Turun ja Oulun osalta muualta tulevien opiskelijoiden osuus on kasvanut. Erityisen voimakasta kasvu on ollut Turussa, jossa muualta tulleiden osuus on noussut noin 50 prosentista lähes 80 prosenttiin 20 vuodessa. Myös Tampereella on havaittavissa selkeää kasvua vuoden 2014 jälkeen. Kun tarkastellaan muuttoetäisyyksiä, Tampereella ja Turussa kasvua on tapahtunut etenkin 50–200 kilometrin päästä tulleiden osuudessa, kun taas kauempaa tulleiden osuus on pysynyt tasaisesti noin 20 prosentin tasolla. Myös Tampereelle muutetaan pääosin enimmillään 200 kilometrin päästä.
Oulu eroaa muista kaupungeist sijaintinsa takia. Oulun lähellä ei yksinkertaisesti ole niin paljon potentiaalisia opiskelijoita, että 50–200 kilometrin luokka voisi olla kovin suuri.
Muiden yliopistokaupunkien tuloksia voi tarkaskella täällä.
Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoihin perustuva analyysi osoittaa, että hallituksen asettamat enimmäistulorajat ara-asuntoja hakeville eivät välttämättä tuo toivottua vaikutusta.
Valtion tukemien vuokra-asuntojen (tästä eteenpäin ”ara-asunnot”) asukasvalinnassa otetaan käyttöön enimmäistulorajat vuoden 2025 alusta alkaen (Valtioneuvoston asetus YM/2024/15). Ara-asuntojen vuokra määräytyy omakustannusperusteisesti, joten vuokrataso on usein markkinavuokria alempi (ks. tämä ja tämä). Tulorajojen tarkoitus on kohdentaa ara-asunnot ja niistä koituvat hyödyt aiempaa paremmin pienituloisille. Tuloraja koskee uusien asukkaiden valintaa ja saman omistajan sisäisiä asunnon vaihtoja, eikä nykyisten asukkaiden tuloja tarkastettaisi. Tulorajat eivät myöskään koske erityisryhmien, kuten opiskelijoiden, asuntoja. Nykyään asukasvalintakriteereinä ovat muun muassa asunnon tarpeen kiireellisyys, tulot ja varallisuus. Varsinaisia tulorajoja ei ole tällä hetkellä käytössä.
Käyttöön otettava tuloraja on ruokakuntakohtainen ja määritelty seuraavasti:
ensimmäisestä aikuisesta 3 540 euroa kuussa.
muista aikuisista 2 480 euroa kuussa henkeä kohti.
ensimmäisestä alaikäisestä 650 euroa kuussa, muista alaikäisistä 600 euroa kuussa henkeä kohti.
Täten esimerkiksi yhden aikuisen ruokakunnassa tuloraja on 3 540 euroa kuussa, kahden aikuisen ruokakunnassa 6 020 euroa kuussa ja kahden aikuisen ja kahden alaikäisen ruokakunnassa 7 270 euroa kuussa. Huomioitavat tulot ovat bruttotuloja. Tulorajasääntelyssä otetaan huomioon jatkuvat ansio- ja pääomatulot, esimerkiksi palkka ja eläkkeet. Yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 15 §:ssä tarkoitettuja tuloja ja itse asumistukea ei huomioitaisi tulolaskennassa.
AlueAvain laski Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, kuinka suurella osalla ara-asuntoon vuonna 2022 muuttaneista tulot ylittivät nyt käyttöön otettavan tulorajan. Luvut ovat arvioita, koska käytössämme ei ollut tietoa ara-asuntoihin tehdyistä hakemuksista. Lisäksi jouduimme tekemään useita oletuksia ruokakunnan koostumuksesta ja huomioitavista tuloista. Tarkempi kuvaus käytetyistä aineistoista ja menetelmistä löytyvät oheisesta liitteestä.
Tuloraja ja asukasvalinta
Kuviosta 1 nähdään, kuinka suuri osa vuonna 2022 ara-asuntoon muualta kuin ara-asunnosta muuttaneista ruokakunnista ylitti tulorajan. Nämä ruokakunnat eivät siis olisi saaneet ara-asuntoa, jos tulorajat olisivat olleet käytössä. Luvut esitetään kuudelle suurimmalle kaupungille erikseen ja muulle Suomelle yhteensä. Vertailun vuoksi kuviossa esitetään myös tulorajan ylittäneiden osuus kaikkien ara-asukkaiden, kaikkien markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien ja kaikkien ruokakuntien osalta.
Tulorajan ylittäneiden osuus oli kaikkialla melko pieni.
Tulorajan ylittäneiden osuus oli kaikkialla melko pieni. Osuus oli suurin, lähes 8 %, Espoossa. Helsingissä, Vantaalla ja suurten kaupunkien ulkopuolella osuus oli noin 6,5 %. Muissa suurissa kaupungeissa osuus oli alle 6 %, ja Tampereella jopa alle 4 %. Myös osuuksien takana olevat ruokakuntien määrät olivat melko pieniä: Helsingissä noin 300, Espoossa noin 200 ja muissa suurissa kaupungeissa noin 100 ruokakuntaa. Koko maan tasolla tulorajan ylittäneiden ruokakuntien määrä oli noin 2 400.
Vaikka vuonna 2022 ei ollut käytössä erityisiä tulorajoja, on pienituloisuus ollut koko ajan tärkeä asukasvalinnan kriteeri. Tämän takia ei ole yllättävää, että melko hyvätuloisia on muuttanut ara-asuntoihin vain vähän. Hyvätuloisten hakemuksia ara-asuntoihin on kuitenkin hyväksytty jonkin verran. Asukasvalinnassa on luultavasti haluttu toteuttaa sosiaalista sekoittamista eli estää pelkästään pienituloisten rakennusten syntyminen. Oheisestä liitteestä nähdään, että tulokset ovat samansuuntaiset vuosille 2020 ja 2021.
Kuvio 1. Tulorajan ylittäneiden osuus asumistyypeittäin.
Kun ara-asunnon on kerran saanut, voi siihen jäädä asumaan käytännössä niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Vaikka asunnot kohdentuisivat asukasvalintavaiheessa pienituloisille, saattaa niissä asua hyvätuloisia asumisaikaisen tulojen nousun takia. Esimerkiksi pienituloinen yliopisto-opiskelija voi saada kaupungin vuokra-asunnon opiskeluaikanaan ja jäädä siihen valmistuessaan ja siirtyessään hyväpalkkaiseen työhön. Tämä on mahdollista myös tulorajojen asettamisen jälkeen, koska ne koskevat vain uusia asukkaita. Vanhojen asukkaiden tuloja ei tarkisteta vastaisuudessakaan.
Kun ara-asunnon on kerran saanut, voi siihen jäädä asumaan käytännössä niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Tämä on mahdollista myös tulorajojen asettamisen jälkeen.
Kuviossa 1 esitetään myös, kuinka suuri osa kaikista vuoden 2022 lopussa ara-asunnoissa asuvista ruokakunnista, mukaan lukien uudet ja vanhat asukkaat, ylitti asetetun tulorajan. Näin saadaan käsitys siitä, millainen rooli asumisaikaisella tulotason nousulla on ara-asuntojen kohdentumisessa. Kuviossa esitetään vertailun vuoksi myös markkinahintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien tulorajan ylittäneiden osuus. Näin voidaan arvioida, kuinka tavallista tulorajan ylittäminen ylipäänsä on vuokralla asuvilla, ja ovatko ara-asukkaat muita vuokralla asuvia tavallisemmin vai harvemmin hyvätuloisia.
Kuvion perusteella tulorajan ylittäneiden osuus kaikista ara-asunnossa asuvista on jonkin verran korkeampi kuin osuus uusista asukkaista. Pääkaupunkiseudulla noin joka kymmenes ara-asunnossa asuva ruokakunta ylitti tulorajan vuonna 2022. Muualla maassa osuus oli noin 6 %. Asumisaikainen tulojen nousu lisää siis hyvätuloisten osuutta ara-asunnossa asuvista jonkin verran, mutta silti vain harva kaikista asukkaista olisi ylittänyt tulorajan. Vaikka osuudet ovat pieniä, on kyse kuitenkin melko suuresta määrästä ruokakuntia. Esimerkiksi Helsingissä tulorajan ylittäneiden ruokakuntien määrä oli noin 6 400 ja koko maassa yhteensä 21 000.
Markkinahintaisissa vuokra-asunnossa asuvilla tulorajan ylittyminen on tavallisempaa kuin ara-asunnossa asuvilla, mutta valtaosa näistäkin vuokralaisista jäi tulorajojen alle. Espoossa ja Helsingissä noin joka neljäs, Vantaalla joka kuudes ja Tampereella joka kahdeksas markkinahintaisesti asuva ruokakunta ylitti tulorajan. Muualla maassa osuus oli noin 10 %.
Kun tarkastellaan kaikkia ruokakuntia, joihin siis kuuluuvat myös omistusasujat, havaitaan, että valtaosa ruokakunnista olisi tulojensa puolesta oikeutettuja ara-asuntoon tulorajojen asettamisen jälkeen.
Kun tarkastellaan kaikkia ruokakuntia, joihin siis kuuluuvat myös omistusasujat, havaitaan, että valtaosa ruokakunnista olisi tulojensa puolesta oikeutettuja ara-asuntoon tulorajojen asettamisen jälkeen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 70 %:lla ruokakunnista tulot alittivat tulorajan.
Tulokset viittaavat siihen, että tulorajat ovat varsin korkeat. Asiaa voidaan havainnollistaa myös muutamalla esimerkillä. Esimerkiksi yksiasuvalla tuloraja on 3 540 euroa kuukaudessa. Verohallinnon tilastojen1 mukaan kolmella neljästä tulonsaajasta verotettavat vuositulot olivat alle 43 185 euroa (keskimäärin 3 598,75 euroa kuukaudessa), eli vain noin joka neljäs kaikista suomalaisista verovelvollisista ylitti tulorajan vuonna 2022. Lisäksi Tilastokeskuksen2 mukaan kokoaikaisen palkansaajan kuukausipalkan mediaani oli 3 411 euroa vuonna 2022, eli kokoaikaisista palkansaajistakin alle puolella palkkatulot ylittivät tulorajan. Tuloraja on korkea myös, jos sitä verrataan yleisen asumistuen tulorajaan, joka on pääkaupunkiseudulla yksinasuvalla 1 844 euroa kuukaudessa.
Tulorajojen ylitys ruokakuntatyypeittäin
Kuviossa 2 esitetään tulorajan ylittäneiden osuus ruokakuntatyypeittäin ara-asuntoon muuttaneiden osalta. Tulorajan ylittäminen on selvästi yleisintä silloin, kun ruokakuntaan kuuluu vähintään kaksi aikuista ja pääkaupunkiseudulla erityisesti silloin, jos tällaiseen ruokakuntaan ei kuulu lapsia. Tulorajan ylittäminen on harvinaisinta yksinhuoltajien tapauksessa.
Kuvio 2. Tulorajan ylittäneiden osuus ruokakuntatyypeittäin.
Lopuksi
Alueavaimen laskelmien perusteella ara-asuntoihin asetettu tuloraja ei luultavasti vaikuta merkittävästi asukasvalintaan, koska tulot on huomioitu yhtenä valintakriteerinä jo aiemmin ja asetettu tuloraja on varsin korkea. Vuonna 2022 kaikista ara-asuntoon muuttaneista noin 2 400 eli noin 6 % olisi ylittänyt tulorajan, jos se olisi ollut voimassa.
Mikäli huolena on ara-asuntojen kohdentuminen liian suurituloisille, saattaa suurempi ongelma olla se, että ara-asuntoon saa jäädä asumaan, vaikka taloudellinen tilanne paranisi asumisaikana. Vaikka asumisaikainen tulojen nousu ei näytä lisäävän ara-asunnoissa asuvien hyvätuloisten osuutta merkittävästi, on hyvätuloisten asukkaiden määrä kuitenkin melko suuri. Vuonna 2022 arviolta ainakin 21 000 Ara-asunnossa asuvaa ruokakuntaa olisi ylittänyt tulorajan.
Vuoden 2025 alussa ara-asuntoihin voimaan tulevat enimmäistulorajat eivät vaikeuta sosiaaliseen sekoittamiseen liittyvien tavoitteiden toteutumista.
Aran asukasvalintaohjeiden mukaan valtion tukemat vuokra-asunnot tulee osoittaa niitä eniten tarvitseville. Asukasvalinnassa arvioidaan hakijaruokakunnan asunnontarvetta, varallisuutta ja tuloja. Vuoden 2025 alusta otetaan käyttöön enimmäistulorajat, joiden tavoitteena on parantaa ara-asuntojen kohdentumista tavoitteiden mukaisesti. Toisaalta Aran ohjeiden mukaan ”Asukasvalinnoilla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoisiin asuinalueisiin.” Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyritään välttämään pienituloisten keskittyminen samoihin rakennuksiin ja alueille. Onkin aiheellista kysyä, vaikeuttavatko enimmäistulorajat sosiaalisen sekoittamisen tavoitteiden toteutumista.
AlueAvaimen analyysin mukaan noin 6 prosenttia ara-asuntoon vuonna 2022 muuttaneista ruokakunnista olisi ylittänyt ensi vuoden alusta voimaan astuvat enimmäistulorajat. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistojen avulla, sijoittuivatko tulorajan ylittäneet ruokakunnat rakennuksiin ja asuinalueille sosiaalisen sekoittamisen tavoitteiden mukaisesti. Aineiston ja määritelmien tarkempi kuvaus löytyy oheisesta liitteestä.
Millaisiin rakennuksiin ja millaisille alueille uudet ara-asukkaat muuttavat?
Analyysi on tehty seuraavasti. Kohdejoukkonamme ovat kaikki vuosina 2020–2022 uusina asukkaina ara-asuntoihin muuttaneet ruokakunnat. Jaamme heidät kahteen ryhmään sen perusteella, olisiko ruokakunta ylittänyt tulorajan, jos tuloraja olisi ollut jo käytössä. Tämän jälkeen tarkastelemme, millaisiin rakennuksiin ja millaisille asuinalueille muuttajat päätyvät ja onko näissä eroja riippuen siitä, ylittikö ruokakunta tulorajan vai ei.
Keskitymme tarkastelussa rakennusten ja alueiden tulotasoon, jota kuvaamme rakennuksessa ja alueella vuoden lopussa asuvien asuntokuntien mediaanituloilla. Mediaanitulot on laskettu asuntokuntien kulutusyksikkökohtaisista käytettävissä olevista vuosituloista, ja asukkaina on huomioitu rakennuksessa tai alueella havaintovuoden lopussa asuneet. Tarkastelun kohteena olevien muuttajien tuloja ei huomioitu mediaania laskettaessa.
Mikäli ara-asuntojen suuntaamista tulorajan ylittäneille voitaisiin perustella sosiaalisen sekoittamisen näkökulmasta, tulisi tulorajan ylittäneiden päätyä alhaisemman mediaanitulon rakennuksiin ja alueille kuin tulorajan alittaneiden. Kuviossa 1 esitetään vuosina 2020–2022 uutena asukkaana ara-asuntoihin muuttaneiden asuinrakennuksen mediaanitulot keskimäärin. Lukuihin on otettu mukaan vain asuinkerrotalot, joissa oli vähintään kymmenen asuntoa. Kuvion 1 mukaan tulorajan ylittäneet ruokakunnat muuttivat rakennuksiin, joiden asukkaat olivat keskimäärin suurempituloisia verrattuna asukkaisiin niissä rakennuksissa, joihin tulorajan alle jääneet uudet ara-asukkaat muuttivat. Tulos on samansuuntainen kaikissa C6-kaupungeissa ja myös muualla Suomessa. Erot ovat suurimmat Turussa ja Helsingissä. Esimerkiksi Turussa tulorajan ylittäneet muuttivat ara-rakennuksiin, joiden mediaanitulot olivat keskimäärin noin 22 000 euroa. Tulorajan alittaneilla vastaava luku oli noin 18 000 euroa. Oulussa vastaavat luvut ovat noin 17 500 ja 19 000 euroa.
Kuvio 1. Ara-asuntoihin muuttaneiden rakennuksen mediaanitulot tulorajan ylittämisen mukaan.
Kuvioissa 2 ja 3 kuvataan vastaavat luvut asuinalueiden osalta. Alueiden mediaanituloja laskettaessa ovat mukana alueen kaikki asukkaat pois lukien uutena ara-asuntoihin muuttaneet. Kuviossa 2 naapurustomääritelmänä käytetään neliökilometrin ruutuja ja kuviossa 3 postinumeroalueita, jotka ovat tyypillisesti neliökilometriä suurempia alueita. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin rakennustason tarkastelussa. Tulorajan ylittäneet uudet ara-asukkaat muuttivat suurempituloisille alueille kuin tulorajan alittaneet.
Tulosten mukaan tulorajan ylittäneiden ruokakuntien pääsyä ara-asuntoon ei voi perustella sillä, että tulorajan ylittäneet erityisesti monipuolistaisivat rakennusten tai asuinalueiden asukasrakennetta. Tulorajojen avulla ara-asunnot voidaan siis kohdentaa paremmin pienituloisille ilman, että joudutaan tinkimään sosiaaliseen sekoittamiseen liittyvistä tavoitteista.
