Uusissa yksiöissä asuu paljon opiskelijoita. Helsinkiä lukuunottamatta uusiin yksiöihin muutetaan vanhempia yksiöitä useammin vanhempien luota tai kimppakämpästä. Tällaisissa muutoissa asumisväljyys kasvaa yksiöön muutettaessa.
Tämä kirjoitus jatkaa sarjaamme yksiöbuumista. Ensimmäisessä osassa tarkastelimme rakennettujen yksiöiden määrää ja keskipinta-alaa vuodesta 2010 vuoteen 2022. Havaitsimme, että yksiöiden rakentaminen lisääntyi ja koko pieneni merkittävästi vuodesta 2017 alkaen. Tässä osassa tarkastelemme, keitä näinä vuosina rakennetuissa yksiöissä asuu, ja millaisista asumismuodoista niihin muutetaan. Lisäksi tarkastelemme, mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muutettaessa. Analyysit perustuvat Tilastokeskuksen koko väestön kattaviin rekisteriaineistoihin.
Uusiin yksiöihin on muuttanut paljon opiskelijoita
Vertailemme vuosina 2010–2016 rakennettuja yksiöitä vuosina 2017–2022 rakennettuihin. Alla olevassa valikossa kuvataan yksiöissä asuvien sosioekonomisia ominaisuuksia vuoden 2022 lopussa rakennuksen valmistumisvuoden mukaan.
Ylivoimaisesti suurimmassa osassa yksiöitä asutaan yksin. Yksinasuvien osuus on hieman suurempi vuoden 2016 jälkeen rakennetuissa yksiöissä, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että nämä yksiöt ovat pienempiä kuin vuosina 2010–2016 rakennetut (ks. aiempi kirjoitus).
Silmiinpistävin ero on opiskelijoiden1 osuudessa. Kaikissa kaupungeissa paitsi Helsingissä opiskelijoiden osuus on selvästi suurempi vuosina 2017–2022 rakennetuissa yksiöissä kuin vuosina 2010–2016 rakennetuissa. Osittain opiskelijoiden osuuden kasvun takia uudemmissa yksiöissä asuvat ovat myös nuorempia, vähemmän koulutettuja2 ja pienituloisempia.
Kun huomioidaan kaikki yksiöt rakennusvuodesta riippumatta, on yksiöissä asuvien opiskelijoiden osuus kasvanut merkittävästi vuodesta 2010 lähtien. Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa noin 20 prosenttia opiskelijoista asui yksiöissä vuonna 2022, kun vuonna 2010 osuus oli vain noin 14 prosenttia3. Yksiöiden tarjonnan kasvun lisäksi mahdollinen syy opiskelijoiden osuuden kasvuun on vuoden 2017 asumistukiuudistus (ks. VATT:n tutkimus).
Mistä yksiöihin muutetaan?
Seuraavaksi tarkastelemme, millaisista asumismuodoista yksiöihin muutetaan. Vuonna 2022 yksiössä asuvat ryhmitellään yksiön rakentamisvuoden ja edellisen asunnon asumismuodon mukaan. Mukana ovat vain kuntien sisäiset muutot ja pääkaupunkiseudulla seudun sisäiset muutot.
Kaikissa kaupungeissa yleisin yksiöön muuttaja asui yksin jo aiemmassa asunnossaan (Yksinmuutto). Näin on riippumatta yksiön valmistumisvuodesta. Kaikissa kaupungeissa Helsinkiä lukuunottamatta näiden muuttojen osuus on vuoden 2016 jälkeen rakennetuissa yksiöissä pienempi kuin vanhemmissa yksiöissä. Uudempiin yksiöihin muutetaan useammin etenkin vanhempien luota ja jossain määrin myös kimppakämpästä. Helsinki on näiltäkin osin poikkeus muihin kaupunkeihin verrattuna.
Mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muutettaessa?
Lopuksi tarkastelemme, mitä asumisväljyydelle tapahtuu yksiöön muuttamisen yhteydessä. Asumisväljyyden mittarina käytämme asunnon pinta-alaa asukasta kohden. Tulokset on koottu alla olevaan valikkoon.
Kaikissa kaupungeissa asumisväljyys pieneni yksiöön muuttamisen yhteydessä silloin, kun muuttaja asui yksin myös aiemmassa asunnossaan (Yksinmuutto). Tämä on sinänsä luonnollista, koska yksiöihin voidaan muuttaa myös vaikkapa kaksioista. Lisäksi näiden muuttojen tapauksessa asumisväljyys pieneni enemmän vuoden 2016 jälkeen rakennettujen yksiöiden tapauksessa verrattuna vanhempiin yksiöihin.
Asumisväljyys puolestaan kasvaa silloin, kun yksiöön muuttaja asui aiemmin yhdessä muiden henkilöiden kanssa ja muutti asumaan yksin. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi ero, jossa toinen puoliso muuttaa asumaan yksin, tai vanhemmilta tai kimppakämpästä omilleen muuttaminen. Näissä tilanteissa asumisväljyyden kasvu on pienempää vuoden 2016 jälkeen rakennettuihin yksiöihin muutettaessa.
Jutun pääkuva: Pekka Vyhtinen, 28.03.2023, CC BY 4.0
- Opiskelijoiksi on luokiteltu henkilöt, joiden pääasiallinen toiminta vuoden lopussa on opiskelija Tilastokeskuksen FOLK perustieto -aineistossa (ptoim1). ↩︎
- Korkeakoulutettuja ovat henkilöt, joilla on suoritettuna vähintään ylempi korkeakoulututkinto. ↩︎
- Kaupunkikohtaisesti yksiöissä asuvien osuus kasvoi vuodesta 2010 vuoteen 2022 seuraavasti: Espoo 6,3 % -> 10,5 %, Helsinki 15,1 % -> 19,2 %, Oulu 13,9 % -> 19,4 %, Tampere 20,7 % -> 29,4 %, Turku 23,6 % -> 31,2 % ja Vantaa 5,9 % -> 10,8 %. ↩︎